Suunta alas on upea oikotie.

Viime viikko oli myöhästymistä joka päivä. Mä en tajua miten en saa itteeni aamulla ylös! Minkä pommin mä kehitän, ehdotuksia? Tiistai oli vain huijausta koko päivä. Mun päivän paras vitsi oli että rakastaisin edelleen T:tä, haha. Okei on ehkä ihan okei heittää tosta asiasta jo läppää mutta esimerkiksi lauantaina mä ajattelin että '' mitä jos ..? '' Onneks mulla on maailman parhaimmat kaverit joiden katse jo kertoi vastauksen tähän. Niin sitä vaan aina erehtyy ajattelemaan kaikkea tuollaista lauantai illan hämärtyessä..

'' Mä olen sulle kai leikkiä vain - pelkkää huvia huoletonta 

Sulta säröjä sieluuni sain - yhden liian monta. ''

Vihdoin ne päätti että selvitetään mikä mulla on. Ne on sellaisia ihmisiä, jotka tietää näistä asioista, ne auttaa. Ne haluaa, että mulla on kaikki hyvin enkä vaipuisi niihin synkkiin ajatuksiin vaikka eihän mulle ole käynyt niin aikoihin. Ne selvittää miksi mun on niin vaikea keskittyä. Mäkin haluan vihdoin tietää, mä haluan vastauksia.

Perjantaina me järkkäiltiin mun rakkaan Jonnan kanssa sen synttäreitä. Ravattiin niiden tavaramäärien kanssa pitkin Heinolaa ja naurettiin vedet silmissä. Viime viikolla hymyilin paljon, käytin aurinkolaseja ensimmäistä kertaa tänä vuonna ja rakastuin vähän lisää tähän kaupunkiin. 

Lauantaita mä olin odottanut. Mä sain mun ihanan serkun tänne. Mun asunto täyttyi hyvän ruoan tuoksusta, kämppä sotkeutui siitä vaatekriiseilystä ja mä olin maailman onnellisin siitä että mulla on noin ihana serkku, joka on samalla yks mun rakkaimpia ystäviä.

Lauantai-ilta oli täynnä niitä maailman parhaimpia kavereita, kyyneleitä ilolle ja vanhoille muistoille, laulua ja tanssia, hyvää ruokaa ja juomaa ja siihen samaan kantapaikkaan onnellisessa humalassa suunnistamista.

Vaikka mä pidän tästä kaupungista juuri nyt, vaikka mä tunnen että tää on mun koti miksi mun silti täytyy törmätä johonkin ihmiseen juuri kun mä sitä kaikista vähiten toivon? Miksi sen täytyy kohdella mua niin? Miksi mä näytän sille ihmiselle olevani heikko sen edessä? 

Ja miten joku ihminen voi käyttäytyä niin, että kun sitä katsoo kylmät väreet nousee iholle, pelkästä inhosta.

Mutta silti, oli ihanat juhlat, kiitos sankarin! 

Mä sain sen työpaikan, mä sain sen!! Perjantaina paistoi aurinko kun mä talsin niitä samoja Lahden kivisiä katuja ja tuijottelin niitä samoja kerrostaloja ja näkymiä mun ympärillä ja samalla hymyilin enkä voinut olla hokematta että ''mä onnistuin!''. Huomenna mä menen kirjottamaan työsopimuksen ja pääsen toivottavasti aloittamaan sitten heti kun heille vaan sopii, mulle se olisi jo vaikka huomenna, koska eihän mulla ole tällä hetkellä sitä kouluakaan oikeastaan. 

Tänään mä olen nauranut, paljon. Mä olen tuntenut perhosia mun vatsassa ja mun ajatukset on harhaillut, sillälailla hyvällä tavalla. Mä olen oikeastaan ollut tänään tosi onnellinen. Tällä viikolla mä aion luopua mulle turhista tavaroista, laittaa vanhan kiertämään. Okei, en mä ehkä muuten jaksaisi vaivautua mutta mä olen tällä hetkellä kirjaimellisesti kusessa rahamielessä. Onko se edes sana? Ihan sama. 

Mä tiedän että viikonlopusta tulee maailman paras, miten musta tuntuu että mulla on ollut paljon parhaita viikonloppuja? Mä tiedän, että viikonloppuna mä tunnen taas sen rakkauden sitä yhtä bändiä kohtaan joka ei ehkä koskaan häviä mun mielestä. Mä rakastan sitä tunnetta kun mä saan taas heittää ajatukset muualle ja hukkua niihin sanoihin ja säveliin...

Nyt mä kuuntelen niitä hetken, niin kun joka ilta ennen nukahtamista. Mä haluan nukahtaa niihin sanoihin. 

''Ajelehtisimme vastakkaisiin napoihin

Pois magiasta magneeteista

Kyydistä meidät kaksi ajasta jättää

Ei se mitään

Tämä täytyy päättää

Siis päämäärään tähdätkää

Muu hyljätkää

Se ikiliikkujankin pysäyttää''