Kaikki muistot tulee takaisin, mutta hän ei koskaan.

Tuijotan näitä seiniä ja muistelen niitä pieniä muistoja täällä, sun kanssa. 

En ikinä koskaan halua unohtaa mitään. 

Muistan ne onnenkyyneleet kun katselin sua kun nukuit. Ajattelin että tossa se nyt on, mun mies.

Muistan kun piirtelin sun selkään sydämiä ja kirjoittelin hassuja juttuja etkä koskaan arvannut niitä oikein. 

Oon tuntenut sut jo monta vuotta mutta en koskaan ollut nähnyt sua noin, näin sut ihan eri tavalla kuin ketään muuta.

Muistan kuinka ei jaksettu nousta sängystä koko päivänä koska siinä oli vaan niin hyvä olla. 

Muistan kun katottiin piirrettyjä ja nukahdin sun syliin. Muistan kun keitit mulle aamukahvia ja tulit mun seuraks keskellä yötä tupakalle.

Muistan kun kerrottiin toisillemme paskoja läppiä ja naurettiin kuinka tyhmiä ollaan. Nauroit mun huonoimmille vitseille etkä ollut koskaan kuullut mitään yhtä hauskaa. 

Muistan kun sanoit mulle etten saa tehdä nyt mitään turhaa ettei meidän yhteinen aika mee hukkaan.

Muistan kun laskettiin minuutteja sun bussin lähtemiseen ja viivytettiin lähtöä viimeiseen minuuttiin saakka. 

Muistan kun laitettiin ihan liikaa vaatteita päälle lähtiessämme mutta ulkona olikin kesä. Aurinko paistoi ja linnut lauloi ja mä halusin tarttua sua kiinni kädestä.

Bussipysäkillä naurettiin tyhmän kuuloisille linnuille ja koitin vältellä katsettas koska mulla oli sua jo nyt ihan kamala ikävä. 

Kun sun bussi tuli otit musta kiinni ja suutelit, sitten sä lähdit. Etkä sä enää koskaan ehkä tulekkaan takaisin. 

''Ei tämä riitä, ei se tähän jää. Sun seuraavaan elämään aion myös löytää. 

En siitä suostuisi häviämään, aion löytää tieni sun uuteen elämään''

Siitä lähtien mä olen leijunut kuin pilvissä. Mä olen kertonut mun kavereille kuinka mä vihdoin tunnen että mä uskaltaisin ihastua tai antaa itsestäni jotain enemmän. Mä olisin valmis sitoutumaan tuohon ihmiseen. 

Mä yritin olla sulle vähän vaikeasti tavoiteltava kunnes se olin taas mä joka aloitin keskustelut. Ajattelin että ehkä sulla vaan on kiire. En mä olisi uskonut että olet jo mennyt elämässä eteenpäin. Et tahtonutkaan jäädä siihen tunteeseen. 

Äsken sä sanoit mulle että mulla on helpompaa ilman sua. Että ei mun tarvitse katsoa kun sä et tiedä mitä haluat. Luuletko sä että mä tiedän? Luuletko sä että jokainen ihminen olisi aina varma siitä mitä haluaa? 

Sä sanoit että mun kanssa on helppo ja hyvä olla ja että sä tykkäät musta todella. Mutta silti sulla on tilanne jonkun toisen ihmisen kanssa. Joku josta et ole kertonut mitään. Miks sä et sanonut? Miks sä annoit mun toivoa näin kauan tulevaisuutta sun kanssa? 

Sitten sä soitit ja kysyit oonko sulle vihanen? En mä voi olla vihanen, en mä osaa olla sulle vihanen. Mä tykkään susta niin vitusti etten mä vaan voi. Mä sanoin että mulla on kaikki hyvin. Sitten mä suljin puhelimen..

Mitä muuta me tarvitaan jos meillä on hyvä olla toistemme kanssa. Ei tarvii ''turhia kikkailla'' niinkuin sanoit silloin. Tässä mä oisin ollut. Oisin ollut valmis antamaan sulle ihan kaikkeni, vihdoin. 

Nyt tästä itkusta ei tule loppua ja odotan vaan että heräät, avaat silmäs ja luet viestin jonka laitoin sulle. Kirjoitin sulle että oon valmis oottamaan vaikka maailman loppuun saakka, kunhan saan vaan olla sun kanssa. 

'' Kun sekoittuu varjot valoihin ja vain mennyt jää.

Miksi kaikki kaunis käsiin räjähtää?''