Koti, siellä missä sun sydän on.

Oon jo ihan nukkumis fiiliksissä mutta halusin tulla kirjoittamaan. On niin ristiriitaisia tunteita taas kaikesta. 

Tulin tossa illalla kotonta kotiin. En ois ollenkaan halunnu lähteä, oli jotenkin sellanen olo et voi kun vois vaan jäädä. Itketti ja suretti ja kaikkea. 

Varsinkin kun nyt mulla oli tää viikonloppu vapaa, huomenna meen töihin ja sitten mulla on taas kolme päivää vapaata niin .. siinä ois ollu mahollisuus jäädä pidemmäks aikaan mut tietenki kiltisti tulin tänne että pääsen nyt sit tekee ton yhen vuoron tästä pois. Ja mitä mä sitten teen seuraavat kolme päivää täällä? Voi olla että makaan yksin rannalla jos on tälläset säät. Ihanaa kun kesä tuli vihdoin takas! Että mä olin odottanut näitä tosin tänään mulla meni ihan vähän hermot tuohon helteeseen kun raahasin kamojani junasta bussiin ja bussista kotiin ja koska luulin että tuun autolla takas päin reissusta niin otin vielä just sen universumin paskimman kassin matkaan.

Perjantaina illalla tosiaan tuli käytyä siellä Imatralla. Oli niin ihana nähdä kaikki rakkaat, inhottaa kun ei nää useammin ni tää ikävä kasvaa aina ihan järjettömyksiin :-( 

Meillähän oli tarkoitus retkeillä imatran kautta parikkalaan ja tänään takas. Mutta koska asiaa oli sunniteltu niin kaikki meni vituiks (tän takia mä en halua suunnitella mitään, odottaa monia päiviä jotain tapahtuvaksi ja valvoa edeltävää yötä että voi oispa jo päivä niin päästäis lähtemään reissuun!) VITTU!

Imatralla mulle tuli jo paska fiilis yhessä vaiheessa ja en voinu enää pidätellä kyyneliä ku kattelin niitä ihmisiä siinä ja tajusin et ne oikeesti tykkää minust tosi paljon eikä haluais et lähtisin minnekkään ja kuinka se ikävä tulee jo ennenku on ees lähtenyt yhtään minnekkään! Hullua. Onneksi Imatra kutsuu vajaa parin viikon päästä uudestaan.

Lauantaina iltapäivällä mä vaan syytin itseäni että mitä mä tein väärin kunnes mun maailman paras äiti sai mut tajuamaan asioita eri tavalla. Muutaman hetken itkeskeltyäni (oikeesti se kesti varmaan kolme tuntia) niin etten saanut enää henkeä, pesin naamani jääkylmällä vedellä ja pyysin äitiä viemään mut maailman rakkaimman naisen ja pikkusen poikavauvelin luokse. Kuinka mä olinkaan kaivannut, miten paljon mä olinkaan odottanut että mä pääsen puhumaan asioista sen oikeen kanssa. Mie en oikeesti tietäis oisinko mie tässä ilman tuota muijaa. *Niisk*

Kotiin kun pääsin aloin surkeilla taas vähän lisää pilalle mennyttä viikonloppua kunnes mun puhelimeen alkoi sadella ihanan kannustavia viestejä ihanilta ihmisiltä.

Me tehtiin äitin kanssa hyvää ruokaa, puhuttiin, juotiin olutta ja sit ihana ystäväkin vielä liittyi messiin. 

Loppuilta menikin lapsuudenkavereihin ja muihin törmäillessä täpötäydessä paikallisessa menopöntössä ja mä ymmärsin että kaikki on ihan hyvin. Mulla on nää ihmiset tässä, mun on hyvä olla, eikä kukaan oo lähössä minnekkään. 

Aamulla herätessäni mä katsoin peiliin ja hymyilin.

Mutta joo, se siitä. Mä yritän unohtaa koko viikonlopun, siis osittain, en mä kaikkea halua unohtaa enkä varmasti koskaan tule unohtamaankaan ... 

Torstaina olis ne Lahden yöt. Lauantaina Jukka Pojan keikkaa. Tällä hetkellä mulla on sellanen olo että mä en halua kumpaankaan mutta noiden päivien lähestyessä mieli varmaan muuttuu. Mulla on sellanen olo nyt että mä haluaisin vaan istua jossain puun alla juomassa litroittain jääteetä ja kuuntelemassa hyvää musiikkia. Mulla on rauhallinen mutta samalla helvetin agressiivinen olo, ymmärtääks kukaan? 

Mulla on televisiokin päällä ensimmäistä kertaa pariin viikkoon koska mä en vaan katso sitä. Siellä ei ole mulle mitään. Tänään mä katsoin Haloo Helsingin ruisrockin keikkaa viikonlopulta kakkoselta ja liikutuin. Se oli niin siistin kuullosta ja näköstä, mulla meni kylmät väreet läpi kehon. Mä en tykkää kuunnella Haloo Helsinkiä oikeastaan mutta toimii livenä. 

Noniin nyt mulla ei ole enää mitään järkevää sanottavaa, ei ketään oikeasti kiinnosta jotkut televisio jutut. Huoh.

Nyt mä ajattelin oikeasti ajatella. Laittaa asioita tärkeysjärjestykseen, miettiä ketä mä arvostan oikeasti ja ketä en, kuka välittää musta aidosti kuka ei, mitä mun pitäis nyt tehdä ja mitä jättää tekemättä. Näistä ajatuksista on jo ihan hyvä lähteä. 

Mä voisin tehdä pitkästä aikaa listoja asioista, kaikista maailman asioista. 

Aivonystyröitä kutkuttavat yöt kaikille.